Valmentaja Pekka Ripatin mietteitä menneestä kaudesta

Pekka Ripatti kantoi Hakin edustusjoukkueen valmennusvastuun helmikuun alusta kauden loppuun. Tätä ennen hän toimi joukkueen toisena valmentajana. Pekka antoi haastattelun ennen pääsiäistä menneestä kaudesta.

Olet kokenut juniorivalmentaja, mutta liigassa olit tulokas. Miten liigassa valmentaminen eroaa junioreista?

Todella paljon. Harjoitustapahtumia on 4-5 viikossa ja pelit sekä palaverit päälle. Ajankäytön suhteen on melkoisia haasteita, kun työ- ja perheasiatkin vievät oman aikansa. Ei paljon jäänyt aikaa omille harrastuksille. Isoin ero on kuitenkin siinä, että peleihin ja harjoituksiin ei voi mennä kahta kättä heilutellen, vaan asiat on suunniteltava huolellisesti etukäteen. Pelaajat vaativat oikeutetusti valmennukselta paljon. Lisäksi on oltava mukana tukku varasuunnitelmia esimerkiksi äkillisten rosterimuutosten varalle. Toisaalta liigassa valmentaja voi keskittyä vain olennaiseen, kun taas junnupuolella välillä tuntui, että valmentamisen ohella joutui toimimaan pappina, psykologina, huoltajana ja autokuskina. Sanoisin, että salibandyliiga on tänä päivänä hyvin lähellä puoliammattilaisurheilua, josta ei kuitenkaan saa palkkaa.

Palkintokaapissasi on liuta SM-mitaleita ja olet tottunut olemaan mukana menestyvissä joukkueissa. Millä mielin lähdit Hakiin mukaan, kun ennen kauden alkua kaikki lajin mediat arvioivat joukkueen putoavan suoraan 1-divisioonaan?

Olihan se melkoinen haaste, mutta tiesin kyllä, että joukkueessa on pari kentällistä erittäin hyviä pelimiehiä, ja näissä media-arvioissa iso paino laitettiin Petteri Nykyn Sveitsiin lähdölle. Hamusen Pasin ja seuran johdon kanssa kuitenkin synkkasi hyvin, joten siirsin ajan hengen mukaisesti eläkkeellelähtöäni eteenpäin. Ja olihan siinä myös vähän omaa näyttämisen halua, että saataisiin tämä maineeltaan katupoika-jengi pelaamaan niin, että ns. asiantuntijoilla riittää ihmettelemistä. Lähtökohtaisesti kuitenkin pyrin siihen, että oma persoonani on mahdollisimman vähän esillä ja teen asioita joukkueen ehdoilla.

Loukkaantumiset sävyttivät Hakin kautta. Mikä merkitys tällä oli?

Merkitys oli tietysti iso ja ennen kaikkea se näkyi harjoituksissa, joissa ei suunnitelluilla viisikoilla montaakaan kertaa päästy harjoittelemaan. Loukkaantuneita ei edes kannata luetella, pikemminkin toisinpäin. Olisikohan ollut niin, että jos flunssasta johtuvia poissaoloja ei lasketa, niin ainoastaan Mikko Sipilä, Juho Kantola, Tommi Vappula, Lari Lundström ja Teemu Kortelainen vetivät suht’ koht ehjän kauden. Toisaalta loukkaantumiset avasivat muutamalle nuorelle, kuten Jesse Tolvaselle ja Lari Lundströmille, mahdollisuuden pelaavaan kokoonpanoon heti kauden alussa. Tämän mahdollisuuden he kyllä käyttivätkin ja pelasivat erinomaisen tulokaskauden liigassa.  

Missä asioissa Haki onnistui kauden aikana, missä meni pieleen?

Vieraspelit sujuivat erittäin hyvin. Ainoastaan kahdelta bussireissulta tultiin kotiin ilman pisteitä. Ja kun koko kauden saldoa katselee, niin kotona pelattiin todella huonosti. Viisi pistettä ja liigakarsintojen kaksi voittoa on säälittävän ja naurettavan rajamailla oleva suoritus. Peleissä puolustettiin ja pelattiin alivoimaa kohtuullisesti, mutta vastaavasti hyökkäyspäässä oltiin tehottomia niin tasaviisikoin kuin ylivoimallakin. Mainittakoon myös hyvä maalivahtipeli ja rankkarispesialisti Tommi Vappula, joka upotti kaikki kuusi rankkaria sisään. Kokonaisuutena arvioituna lähtökohtiin ja olosuhteisiin nähden saatiin kuitenkin porukasta irti vähintään se mitä liigassa keskimäärin.

Ketkä pelaajat nousevat papereissasi esille, oliko floppaajia?

Pistemiehet muistetaan aina, mutta itse nostaisin esille muutaman kokeneen kaartin pelaajan, joiden ansiona oli paitsi homman pitäminen ruodussa myös se, että vastustajalta jäi monta maalia tekemättä. Joonas Kuitunen, Jan Kondo ja Sasu Heino kuuluvat ehdottomasti tähän osastoon. Hyökkäyspäässä Mika Moilanen, Tommi Vappula ja Niklas Strömsten olivat odotetun tehokkaita ja lisäksi sanoisin, että Juho Kantola on parhaimmillaan huikea pelimies. Liigassa tulokaskautensa pelannut Mikko Sipilä oppi myös alun haparoinnin jälkeen nousujohteisesti liigan vaatimalle tasolle. Ja loppukaudella tärkeä pelimies oli alakerran pallollisen pelin johtohahmo Perttu Raitala. Harmi vain, että Perttu pääsi pelille vasta liigakarsinnoissa. Varsinaisia floppaajia ei mielestäni ollut.

Mitä joukkueita vastaan oli mieluisinta pelata, entä kuka oli hankalin?

Ei mitään erityistä joukkuetta vastaan, mutta valmentajan vinkkelistä sellainen vastustaja on mieluisa, joka pelaa samalla kaavalla. TPS, Koovee, Nokia ja NST nyt tulevat heti mieleen. Ainakin meitä vastaan he pelasivat odotetusti ja koko joukkue samalla tavalla läpi pelin. Myös Erä kuuluu tähän sarjaan, mutta Erän korkea karvaus ja pallollinen peli on sen verran tehokasta, että vaikka ne tiedossa olivatkin, niin paha niihin oli vastata. Hankalinta on vaikea nimetä, mutta keväällä Josban voittaminen tuntui mahdottomalta, kun ne pääsivät johtoasemaan. Varmaan vaikein vastustaja on kuitenkin sellainen kuin SSV on ollut parhaimmillaan: viisikot pelaavat eri tavalla ja ne pystyvät muutamaan pelityyliään monta kertaa pelin sisällä.

Millainen on oma valmennusfilosofiasi?

Pelaamisessa olen viisikkopelaamisen kannattaja. Koko viisikko hyökkää ja puolustaa niin, että jokainen ukko on 150 neliön sisällä. Pallollinen peli on viisikoiden oma juttu johon haluan lähinnä vain tarjota erilaisia vaihtoehtoja. Sen sijaan pallottomassa pelissä kannatan joukkueen yhtenäistä puolustustapaa. Tottakai jokainen ottelu on aina oma lukunsa ja lähtökohtana on, että vastustajan vahvuudet ja omat heikkoudet saadaan minimoitua sekä omat vahvuudet maksimoitua.

Siirsit viime syksynä eläkkeelle lähtöäsi. Nähdäänkö sinut ensi kaudellakin Hakin penkin takana?

Tohon on nyt paha sanoa mitään. Antaa nyt kuitenkin veden virrata Vantaassa vähän aikaa. Kun tulen kevään hangilta Lapista huhtikuun lopussa, niin ollaan monessa asioissa paremmin kartalla. Hakissa on mukavia pelaajia ja taustat kunnossa, joten siitä se ei ole ainakaan kiinni.

Erä ja SSV kamppailevat viime vuoden tavoin finaaleissa. Kumpi vie mestaruuden?

Olen harrastanut vähän salibandyjournalismiakin ja aina joku pikkusielu vetää porot sieraimiin jos analyysi ei miellytä. Otetaan kuitenkin taas riski. SSV on kaksikosta se, jota Haki ei runkosarjassa voittanut, vaikkei erityisesti meitä vienytkään. Toisaalta Erää vastaan oltiin välillä linkous päällä pesukoneessa, mutta silti voitettiin ensimmäinen kohtaaminen syksyllä. Sanotaan näin, että jos otteluiden tempo mahdollistaa SSV:n kahden kentän peluutuksen, niin vuosaarelaiset ovat vahvoilla. Jos taas pelejä viedään Erän liikkeellä ja niin, että SSV ei saa aikaan nopeita kääntöjä, niin kannu matkaa pohjoiseen.       

Kiitokset Pekalle haastattelusta!  

Valokuva: Juhani Järvenpää