Teemu Kalinaisesta AC HaKin päävalmentaja21.04.2010
Pekka Ripatti, jatkaa HaKissa kakkosvalmentajan tehtävissä. Ripatti toimi myös viime kaudella Hakin kakkosvalmentajana ja kantoi joukkueen valmennusvastuun loppukauden ajan. Vesa Kuparinen, tuo oman tärkeän lisänsä fysioterapeuttina päämäärätietoiseen harjoitteluun. Uusi vetäjä on motivoituneena uuden haasteen edessä. Kuvassa: Teemu Kalinainen ”Inspiroiva ja haastava tehtävä jossa pääsen mukaan salibandyn, sekä seuran kulttuurin kehittämiseen. Olen omat mielipiteeni jo tuonut esiin seuran kehittämisen suunnista ja ilokseni huomannut seurajohdon ostavan ideat nöyrästi. Kehityksen tärkeimpiä kulmakiviä on joka tapauksessa virheiden analysoiminen ja hyväksyminen. Onnistuessamme suunnitelmassamme hyötyjiä ovat niin katsoja, koko seuran junioripohja sekä tietysti etunenässä ryhmän pelaajat. Oma sopimukseni on kaksivuotinen sisältäen option tulevasta. Mielestäni se on aika jolloin ensimmäiset käytännön muutokset saadaan kaikkien nähtäville. Pitää kuitenkin muistaa että tarkoitus on rakentaa muutoksen myötä laadukas ja toimiva pohja tulevaisuuden haasteille lajissa. Muutoksena vertaisin tätä uuden talon rakentamista vanhan tilalle samalle tontille” - kertoo Teemu Kalinainen Monipuolista, lajia sekä pelitapaa palvelevaa, päämäärätietoista mutta mielekästä. Päämäärätietoiseen koko kauden monipuoliseen harjoitteluun tuo oman tärkeän lisänsä Vesa Kuparinen. ”Kaikki urheilijat omaavat halun urheilla ja harjoitella. Lajissamme sen halun ylläpitäminen on tärkein asia koko kauden sitoutumisen ja motivaation ylläpitämiseksi. Vesa tuo huikean lisän oheisharjoittelun monipuolisuuteen. Lajin vaatimat fyysiset haasteet on otettava huomioon. Fyysisen harjoittelun nykyaikainen tietotaito on omiaan ehkäisemään loukkaantumiset. Oman ”fyssarin” saaminen valmennuksen tueksi helpottaa ja nopeuttaa pelaajan mahdollisia yksilöllisiä tarpeita esim. fyysisten heikkouksien kehittämisessä tai loukkaantumistapauksissa. Tässä Vesa on loistava henkilö tuomaan fyysisen harjoittelun uusimmat tuulet mukaan viikoittaiseen harjoitteluun.” - tähdentää Kalinainen. Lajin ymmärtämistä, pelitavan ymmärtämistä, roolin irrottamista, sekä siinä kehittymistä. Siinä missä laadukas harjoittelu vaatii ryhmältä sitoutumista, sitä vaatii myös yhtenäisen pelitavan onnistunut suorittaminen.”Ensimmäisenä on tietenkin ymmärrettävä mistä peli tai 60min jatkumo koostuu. Siitä on sitten helppo mennä ryhmän pelitapaan ja sitä kautta taas pelaajan omaan rooliin ryhmän pelitavan sisällä. Ainoastaan pelaaja joka ymmärtää pelin, pelitavan ja roolinsa siinä, voi analysoida rehellisesti heikkouksiaan/vahvuuksiaan sekä kehittyä roolissaan ja kehittää viisikkoa ja sitä kautta ryhmää.” – toteaa Kalinainen. Juniorimassan kartoitus. ”Seuran nuorien pelaajien kartoitus aloitetaan toukokuun alusta ja massasta on tarkoitus löytää ne yksilöt kenellä on motivaatiota asettaa tavoitteekseen miesten liiga tulevaisuudessa. Jo tulevan kauden aikana on tarkoitus ajaa pelaajia sisään edustusjoukkueen harjoitteluun. Edustuksen ja vanhimpien ikäryhmien väliin on rakennettava toimiva linkitys ja selkeät portaat kohti liigajoukkuetta. Tämä on oikein kanavoituna motivaattori junioreille ja tukee myös edustuksen viikoittaista harjoittelua kaudella.” -linjaa Kalinainen. Ryhmän ensimmäinen yhteinen tapahtuma on Vantaan Mestaruuskisat 15 -16.5.2010
|
| 04.09.2010 | Haki voitti Kaneetin kotihallissaan |
| 01.09.2010 | AC HaKille voitto Erä Akatemiasta |
| 25.08.2010 | AC HaKi vieraili Keravalla SC Kaneetin kotihallissa |
| 15.08.2010 | HaKi kohtasi Porin Tikkurilassa |
| 02.08.2010 | Jan Kondo lopettaa pääsarjatasolla |
| 23.06.2010 | AC HaKin joukkue lähes kasassa tulevaan kauteen |
| 09.05.2010 | Juhlapeli rankkareilla 06 joukkueelle |
| 21.04.2010 | Teemu Kalinaisesta AC HaKin päävalmentaja |
| 21.04.2010 | Juhlaottelu ensimmäisen liiganousun kunniaksi! |
| 07.04.2010 | Valmentaja Pekka Ripatin mietteitä menneestä kaudesta |
|
Siirry arkistoon » |